Lumien sulaessa ja pihojen pilkistäessä taas talven jäljiltä esiin, on aika laittaa pihat kesäkuntoon. Keräsimme tähän juttuun käyttäjiemme toteuttamia piharemontteja – tutustu ja ihastu!
Terassit

Tässä kohteessa omakotitalon pieni piha sai uuden ilmeen terassin myötä. Tilasta tehtiin uuden aidan sekä isokoisen varjon avulla suojaisa paikka, jossa kelpaa nautiskella kesän lämpimistä päivistä. Terassin koko oli yhteensä 15m2.
Terassin, aidan sekä portin rakennuksen työkustannukset olivat yhteensä 2 200 €, lisäksi materiaalikustannuksia tuli 1 200 € edestä.

Rivitaloasunnon piha sai uuden terassilaudoituksen myötä huomattavasti freesimmän ilmeen. Tilasta tuli remontin myötä myös entistä käytännöllisempi kesähuone. Pihan nurmikko-osuuden päälle asennettiin suojakangas ja sen päälle levitettiin hiekoitussepeliä ennen terassin laajennusta.
Kohteen kustannukset jakautuivat seuraavasti: työn osuus 2 950 €, materiaalit 1 950 €.
Tutustu terassin rakentamisen hintoihin tarkemmin täältä.
Pihalaatoitus

Tämä piharemontti oli tarvelähtöinen, sillä vanhat laatat olivat päässeet painumaan niin, että vesi kasaantui sateella pihaan. Vanhat laatat poistettiin, kaadot uusittiin ja tilalle asennettiin tyylikkäät luonnonkiveä olevat laatat. Pihaan saatiin lisäksi symmetriaa uusilla reunakivillä.
Pinnoitetun alueen kokonaispinta-ala oli n. 30m2. Hintaa tälle remontille tuli lopulta yhteensä 7 111 €, josta 3595,60 € meni materiaalikustannuksiin.
Tutustu pihalaatoituksen hintoihin tarkemmin täältä.
Ulkomaalaus

Aiemmin pohjamaalattu omakotitalo sai ympäröivään luontoon mainiosti sopivan vihreä maalipinnan. Kuisti, ovi, ikkunanpielet, autotallin ovi sekä rännit maalattiin valkoisella, joka luo kivasti kontrastia vihreään. Betoninen sokkeli sai modernin mustan maalipinnan.
Talon maalaustyö maksoi 1 971,60 € ja alasokkelin pinnoitus 731,60 €. Materiaalikustannuksia kertyi 55,80 € (sisältäen pensselit ja suojaustarvikkeet). Maalit työn tilaaja oli hankkinut erikseen.

Aiemmin vaalea omakotitalo sai trendikkään harmaan maalipinnan. Samalla myös aiemmin tummat ikkunanpielet, sekä kulmalaudat maalattiin valkoisiksi. Työ piti sisällään pintojen homepesun, suojauksen ja kaksi maalauskertaa. Lopullinen kustannus työn osalta oli 4 500 €. Remontin tilaaja oli hankkinut tarvittavat materiaalit etukäteen.
Tutustu ulkomaalauksen hintoihin tarkemmin täältä.
Uima-allas

Isokokoiseen pihaan haluttiin hieman arjen luksusta rakentamalla pyöreä uima-allas, sekä sen ympärille laatoitettu oleskelualue. Työt pitivät sisällään altaan perustus- ja maanrakennustyöt, altaan asennuksen, uimaportaiden kiinnityksen, nurmikon tasauksen sekä altaan ympärille tehtävät laatoitustyöt.
Lopputuloksena on ihana pieni pihakeidas, jossa niin asukkaat kuin vieraatkin pääsevät nauttimaan kesähelteistä ja pulahtamaan altaaseen viilentymään. Kokonaisuudessaan töiden kustannukset olivat 5 000 € ja materiaalikustannukset 2 000 €.
Materiaalikustannuksiin ei kuulunut uima-allas tai muut pihan kalusteet, jotka piharemontin tilaaja oli hankkinut erikseen. Materiaalit pitivät sisällään muun muassa maa-ainekset, eristeet, eristeharkot, betonit, salaojaputket ja suodatinkankaat.
Aloita oman pihasi pihasuunnittelu jo tänään ja löydä ammattilainen Urakkamaailmasta!
Vastaa