Tommi Heikkosen Kirkkonummella sijaitsevaan Siporex-taloon suoritettiin uudelleenrappaus kesän 2023 aikana. Viisihenkisen perheen omakotitalon julkisivu oli kokenut 15 vuoden aikana luonnollista kulumaa.
Rappauksen pinta oli alkanut irtoilla ja havaittavissa oli myös yksittäisiä halkeamia. Talon pinnalla oli myös valumajälkiä, joita tehokas puhdistuskaan ei ollut poistanut.
Korjaustoimenpide muuttui julkisivujen pintojen uusimiseksi
Perheen vuonna 2009 valmistunut talo oli alkuperäisessä kunnossa, ainoastaan lämmitysjärjestelmä oli uusittu pari vuotta aikaisemmin. Aluksi perhe suunnitteli teettävänsä ainoastaan pieniä korjaustoimenpiteitä talon ulkopinnoille, mutta lopulta he päätyivät uusimaan koko talon julkisivut.
”Ajatus oli teettää kevyitä korjaustoimenpiteitä kärsineisiin kohtiin, mutta niiden jäljiltä seinät olisivat jääneet laikullisiksi. Hinta kaikkien pintojen uusimiseen oli yllättävän vähän enemmän kuin korjailu, joten päätimme, että tehdään nyt sitten kunnolla”, Tommi Heikkonen kertoo.
Kolmen viikon kuluttua remontti käynnistyi
Tommi laittoi ilmoituksen Urakkamaailman sivuille ja vastaanotettuaan useita tarjouksia, hän löysi sopivan urakoitsijan toteuttamaan talon pinnan uudelleenkorjauksen.
”Tarjouksia tuli nopsasti kymmenkunta, joista kolme tuli katsomaan kohdetta ja tapaamisten jälkeen oli selkeää, kenen kanssa meillä synkkasi hyvin”, Tommi toteaa.
Kolmen viikon kuluttua ilmoituksen jättämisestä Urakkamaailman sivuille remontti käynnistyi. Kaksikerroksisen talon seinät peitettiin yksi kerrallaan ja ikkunat sekä terassi suojattiin muovilla. Työt käynnistyivät aikaisin aamulla ja pintojen uusiminen korjaustöineen vei kokonaisuudessaan viisi viikkoa.
”Kuin uuteen taloon olisi muuttanut”
Tommi perheineen on erittäin tyytyväinen remontin kulkuun sekä lopputulokseen. Koko projekti meni täysin suunnitelmien mukaisesti, vaikka perhe päättikin toteuttaa vielä muutaman lisätyön pääremontin ohella.
Ylimääräisistä pienemmistä töistä saatiin sovittua urakoitsijan kanssa joustavasti ja koko urakka valmistui pienistä muutoksista huolimatta sovitussa aikataulussa.
Tommi perheineen päätti ajoittaa perheen kesälomareissut remontin ajalle, joten kunnostustöistä selvittiin ilman suurempaa häiriötä.
”Olemme remontin kulkuun ja lopputulokseen hyvin tyytyväisiä. Kuin uuteen taloon olisi muuttanut”, toteaa Tommi tyytyväisenä.
Onnistunut urakka
Tommi kiittelee myös Urakkamaailmaa onnistuneesta projektin toteutuksesta.
”Urakkamaailma toimi kohdallamme erinomaisesti. Emme muuten olisi mitenkään saaneet useita hyviä tarjouksia remontista. Haluaisin antaa erityismaininnan urakoitsijoiden viestittelyjen hallinnasta: jo muutaman yhtäaikaisen viestinvaihdon kanssa voi mennä sekaisin. Nyt kaikki tarjoukset ja viestit olivat palvelussa hyvässä järjestyksessä. Tarjousprosessin loppuunvienti ja sopimuksen teko olivat myös sujuvia”, Heikkonen sanoo.
Vastaa