Urakkamaailma Blogi

  • ILMOITA REMONTTI
  • PALVELUSTA
  • LUOTETTAVUUS
  • URAKOITSIJALLE
  • TALOYHTIÖLLE
  • KOTITALOUKSILLE
  • REMONTTIOPAS
  • BLOGI
  • ASIAKASPALVELU

Olipa kerran pieni palvelu…

28.12.2015 Urakkamaailma-tiimi

Olipa kerran pieni palvelu, jonka idea oli helpottaa taloyhtiöurakoiden kilpailuttamista ja sopivan tekijän etsimistä. Oli vuosi 2012 ja kyseinen palvelu oli vain piiiienen piirin tiedossa ja sen takia ei kovin käyttökelpoinen; palvelusta puuttuivat taloyhtiöt etsimässä urakoitsijoita ja myöskin urakoitsijat toteuttamassa urakoita.

Tuotekehitykseen ei ollut rahaa ja palvelua puskettiin eteenpäin keskeneräisenä raakileena niin kovaa kuin osattiin. Tuntui kuin pieni palvelu ei olisi saanut ansaitsemaansa huomiota ja se oli kovin yksinäinen.

Noh, tämä pieni palvelu ei kuitenkaan antanut periksi vaan piti itsestään meteliä suurien palvelujen puristuksessa ja rinta röyheänä meni eteenpäin. Meni noin kuusi kuukautta ja palvelussa olikin jo muutama sata isännöitsijää rekisteröityneenä sekä pari sataa urakoitsijaa. Pieni palvelu oli tyytyväinen kun oli löytänyt uusia ystäviä ja sai heiltä kehuja toiminnastaan.

Pieni palvelu uskoi itseensä vaikka ongelmia tuli joka nurkan takaa. Milloin ongelma oli vilpillisesti toiminut urakoitsija uhkailemassa oikeustaistelulla poistettuamme hänet palvelusta, tai pienen palvelun taloudelliset huolet.

Kelataan tästä noin vuosi, kaksi eteenpäin. Nyt tässä pienessä palvelussa on jo yli 3 200 taustatarkistettua urakoitsijaa ja palvelun kautta kulkee jo sadoittain urakoita joka kuukausi niin taloyhtiöiden kuin myös kuluttajien puolelta.

Tämä ei ole vielä tarinan loppu vaan alkujohdanto tarinaan, joka kestää vielä vuosikymmenet. Vuosi 2015 oli meille myötämielinen ja kovan työnteon vuosi. Toivomme, että vuosi 2016 olisi samanlainen meille ja myös sinulle.

Kiitos kaikille Urakkamaailman käyttäjille ja haluamme toivottaa kaikille vauhdikasta, rohkeaa  ja ennakkoluulotonta vuotta 2016!

T. Urakkamaailma.fi-väki

Ps. Voit lukea täältä tarkemmin tarinastamme.

Categories: taloyhtiöurakka, Yleinen Liittyy aiheisiin: 2016, uuden vuoden lupaus

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.



julkaisee remontti- ja kotiaiheisia blogikirjoituksia, artikkeleita ja tutkimuksia. Miten suomalaiset remontoivat? Ketkä Suomessa remontoivat? Julkaisemme ajankohtaisia kirjoituksia liittyen remontoinnin uusiin tuuliin ja trendeihin.

Lue lisää tästä

Suosituimmat

  • 5 tapaa toteuttaa sisäportaat
    5 tapaa toteuttaa sisäportaat
  • Joulun DIY-ideat – Luo tunnelmaa tekemällä itse
    Joulun DIY-ideat – Luo tunnelmaa tekemällä itse
  • Kasvikatto – Ekologinen ja kestävä valinta katolle
    Kasvikatto – Ekologinen ja kestävä valinta katolle
  • 500 € remonttirahaa voittanut Markus: “Kotona on odottamassa auton latauspaikan kiinteä asennus sekä silikonien vaihtoja”
    500 € remonttirahaa voittanut Markus: “Kotona on odottamassa auton latauspaikan kiinteä asennus sekä silikonien vaihtoja”
  • Uusi rakentamislaki 2025 – Mitä voi rakentaa ilman rakennuslupaa?
    Uusi rakentamislaki 2025 – Mitä voi rakentaa ilman rakennuslupaa?
  • Luova, ainutlaatuinen ja värikäs sisustus – Näin luot persoonallisen kodin
    Luova, ainutlaatuinen ja värikäs sisustus – Näin luot persoonallisen kodin
  • Saunan hoidon ABC, näin pidennät saunasi ikää
    Saunan hoidon ABC, näin pidennät saunasi ikää
  • Suunnitteletko paljun asennusta omalle pihallesi? Ota huomioon nämä seikat!
    Suunnitteletko paljun asennusta omalle pihallesi? Ota huomioon nämä seikat!
  • Kotitalousvähennys pienenee vuonna 2025 – Nyt kannattaa remontoida!
    Kotitalousvähennys pienenee vuonna 2025 – Nyt kannattaa remontoida!
  • Sälekaihtimet – Tutustu erilaisiin vaihtoehtoihin
    Sälekaihtimet – Tutustu erilaisiin vaihtoehtoihin

Copyright © 2025 · Genesis Sample Theme on Genesis Framework · WordPress · Log in

Urakkamaailma

Löydät helposti tekijän remontillesi. Tunne urakoitsijasi Urakkamaailman avulla. Kilpailuta remontti ja säästä rahaa sekä aikaasi. Urakkamaailma on Suomen johtava palvelu löytää urakoitsija ja on maksuton käyttää.

Remontti edessä?

  • Ilmoita kotiremontti
  • Ilmoita taloyhtiöurakka
  • Ilmoita toimitilaremontti
  • Remonttien hinnat
  • Urakoitsija hakemisto

Urakoitsijalle

  • Uusimmat kohteet
  • Rekisteröidy
  • Toimintamalli
  • Käyttöehdot

Lue myös

  • Tilaajavastuu
  • Luotettavuus
  • Remonttien yleiset sopimusehdot
  • “Tarina Urakkamaailmasta”

Yhteystiedot

  • Asiakaspalvelun yhteystiedot:
    urakkamaailma@urakkamaailma.fi
  • Mainostajalle
  • Tietosuoja


MENU
  • Urakkamaailma.fi
  • Tietoa
  • Remonttien hinnat
  • Urakoitsijalle
  • Ilmoita remontti