Yhä useamman suomalaisen pihapiiristä voi löytää uima-altaan, eikä ihme, sillä lämpöasteet ovat kohonneet viimeisimpinä kesinä Suomessa jopa Etelä-Euroopan lämpötiloihin. Oma uima-allas pihalla voi tuoda myös ripauksen luksusta ja nostaa kodin arvoa.
Kuva: Loviisan asuntomessut 2023 / Kohde 10
Uima-altaan hyödyt
Uima-allas omalla pihalla tuo monia hyötyjä kodin omistajalle. Altaassa voi virkistäytyä ja rentoutua koko kesän ajan, harrastaa vesiurheilua tai viettää vaikkapa allasjuhlat. Uima-altaat ovat myös lasten suosikkeja. Altaassa lapset voivat leikkiä tuntikausia ja reissut uimarannoille voi unohtaa.
Kerromme tässä blogissa tärkeimmät asiat, jotka tulee huomioida, mikäli suunnittelet uima-altaan rakentamista tai hankkimista omalle pihalle tai mökille.
Sijainti
Kun uima-allasta lähdetään suunnittelemaan pihalle, tulee pohtia, löytyykö sille sopivaa ja riittävän kokoista paikkaa pihapiiristä. Uima-altaan viihtyvyys paranee huomattavasti, mikäli se sijaitsee aurinkoisella paikalla.
Allasta rakentaessa tulee huomioida myös maaperä, maan tasaisuus ja mahdolliset kaivuutyöt. Ota huomioon myös pihalla sijaitsevat puut tai muut rakennukset, jotka voivat estää altaan rakentamisen pihalle. Uima-allasta joudutaan myös puhdistamaan ja tyhjentämään, joten altaan sijaintia suunnitellessa tulee miettiä myös salaojitusten ja sadevesiviemäröinnin suunnittelu.
Varmista mahdolliset lupa-asiat uima-altaan rakentamiselle rakennusviranomaisilta. Myös naapureiden suostumus altaan suunnittelulle on hyvä varmistaa.
Koko ja muoto
Uima-altaita löytyy eri kokoluokissa ja eri muotoisina. Uima-altaan koko ja muoto kannattaa miettiä käytännöllisyyden mukaan. Sillä on vaikutusta myös pihan yleisilmeeseen ja käyttömukavuuteen.
Pidempi allas tarjoaa mahdollisuuden harrastaa vaikkapa vesijuoksua tai uida altaassa pidempiä vetoja. Pienempi allas voi sopia hyvin pelkkään pulahdukseen tai virkistäytymiseen sekä lasten vesileikkeihin.
Materiaalit
Uima-allas voidaan rakentaa itse tai ostaa valmiina pakettina kotiin toimitettuna. Usein uima-altaan rakennuksessa käytetyt materiaalit ovat lasikuitu, puu, teräs tai alumiini.
Turvallisuus
Uima-allas voi olla houkutteleva paikka lapsille ja kotieläimille, joten altaan turvallisuus tulee huomioida etukäteen. Varmista, että altaan ympärillä on asianmukaiset turvatoimet, kuten aitaus, suojakaide tai kansi, joka estää pääsyn altaaseen ilman valvontaa.
Allaskate auttaa pitämään uima-altaan myös puhtaampana puiden lehdistä ja neulasista sekä muista lentävistä roskista. Peite onkin suositeltavaa olla uima-altaan päällä aina, kun sitä ei käytetä. Se estää veden, lämmön ja kemikaalien haihtumisen altaasta ja tuo samalla säästöjä.
Yksityiskohdat
Kun uima-altaan hankkimista suunnitellaan, kannattaa miettiä myös, haluaako altaaseen yhdistää muita yksityiskohtia, kuten vaikkapa terassin tai paljun.
Kuva: Loviisan asuntomessut 2023 / Kohde 10
Uima-altaaseen voidaan asentaa myös lämmitys, joka vaatii tarkemman suunnittelun ja mahdollisesti sähkömiehen asennustöitä. Portaat ovat tärkeä turvallisuuselementti joka helpottaa samalla altaaseen menoa ja poistumista. Yksiväriset tai vaihtuvat LED-valot tekevät hämäristä ilta- ja yöuinneista ikimuistoisia.
Lue myös: Terassi kesäkuntoon – Katso neuvot terassin ja puulaudoituksen huoltoon
Ylläpito ja kustannukset
Uima-altaan suunnittelussa tulee muistaa myös altaan ylläpito ja huoltaminen. Altaassa on ihanaa viettää aikaa, mutta se vaatii myös säännöllistä puhdistusta, kuten roskien siivilöintiä ja veden pH-arvon mittausta sekä desinfiointia. On hyvä muistaa, että lämmitetty uima-allas voi nostaa energiankulutusta, riippuen valitusta lämmitysmenetelmästä ja altaan koosta.
Mikäli allas ei ole talvikäyttöön tarkoitettu, varmista ohjeet altaan talvehtimiseen valmistajalta.
Vastaa