Urakkamaailma Blogi

  • ILMOITA REMONTTI
  • PALVELUSTA
  • LUOTETTAVUUS
  • URAKOITSIJALLE
  • TALOYHTIÖLLE
  • KOTITALOUKSILLE
  • REMONTTIOPAS
  • BLOGI
  • ASIAKASPALVELU

Preecosta kasvoi hartiavoimin koko Suomen verkkokauppa

31.8.2020 Urakkamaailma-tiimi

Kaupallinen yhteistyö Preeco.fi

Verkkokaupassa ei pelätä ryhtyä hommiin, kun tavoitteena on tarjota suomalaisille tuotteet entistä edullisemmin.

Kaksi opiskelukaverusta alkoivat vuonna 2011 myymään itselleen ylimääräisiä kalastusperukkeita internetin kauppapaikolla extratienestien toivossa. Hekään eivät osanneet unelmoida että harrastuksesta kasvaisi yritys, joka vuonna 2020 työllistäisi 13 ihmistä, ja jonka liikevaihto laskettaisiin miljoonissa. Jo vuonna 2012 unelma omasta yrityksestä kuitenkin sai siivet selkäänsä, ja mukaan otettiin vielä kaksi kaveria vauhdittamaan menoa. Pian vanhat työpaikat saivat jäädä, ja verkkokauppaan alettiin panostamaan oikein kunnolla. Jo kalastusperukkeista uudet yrittäjät oppivat, että tuotteiden hintaan tulee Suomessa valtavasti extraa, joka voidaan leikata pois jättämällä pois turhanpäiväisyydet. Preeco.fi-verkkokaupassa työtehtäviä ei ulkoisteta, vaan kaikki tehdään itse. Jatkuva uuden oppiminen on tehnyt koko työporukasta alan huippuammattilaisia, ja se näkyy myös verkkokaupan jatkuvana kasvuna myös vaikeina aikoina.

Preeco.fi on koko kodin verkkokauppa

Kalastusperukkeista on päästy pitkälle, ja Preeco.fi tarjoaa jo yli 5000 tuotteen valikoiman. Kattavasta valikoimasta löytyy ajoneuvot, huonekalut, puutarhakalusteet, työkalut, harrastusvälineet ja paljon muuta.
Yritys on kasvanut kotitoimistosta suureen varastotilaan Lahdessa. Paketit lähtevät asiakkaalle viimeistään tilausta seuraavana arkipäivänä.
Kaupasta onkin kasvanut mahtava ostospaikka täydellistä omaa kotia rakentavalle. Etenkin polyrottinkiset puutarhakalusteet kuuluvat verkkokaupan erityisosaamiseen. Vuosien varrella myös asiakkaiden toivomukset on otettu huomioon, ja tuotteita on kehitetty harppauksin eteenpäin.

Valikoima kasvaa jatkuvasti

Preecolaiset eivät aio jämähtää paikoilleen, vaan valikoimaa pyritään raikastamaan jatkuvasti uusien ja uudistettujen tuotteiden ja kategorioiden avulla. Uusimpana tulokkaana valikoimaan on saapunut sopivasti syksyn alla terassilämmittimet. Lämmittimen avulla parvekkeiden ja terassien käyttöaikaa saadaan pidennettyä jopa ympärivuotiseksi. Terassilämmitin voidaan kuitenkin sijottaa myös esimerkiksi työvajaan lämpöä tuomaan. Seinään tai kattoon kiinnitettävä terassilämmitin on helppo ja huomaamaton lämmönlähde. Jalallinen terassilämmitin taas on erinomainen valinta jos kiinteä kiinnittäminen ei ole vaihtoehto. Itsestään seisova lämmitin on helppo siirtää tarvittaessa.
Terassilämmitin 1500W LED-Valolla on ollut erittäin suosittu jo ennakkotilauksen aikana.
Preecon infrapunalämmittimet ovat erittäin energiatehokkaita. Laitteiden lämpöhukka on minimaalista, sillä lämmitin ei lämmitä itse ilmaa, vaan lämpö siirtyy suoraan kalusteisiin sekä ihmisiin. Tervetuloa tutustumaan valikoimaamme!

Aiheeseen liittyvät

Ota huomioon nämä viisi asiaa pintaremontissasi
Voiko remontista laskuttaa enemmän, kuin mistä oll...
Kodin remontoiminen halpenee vuonna 2017 jopa 8,3%
Raksamessut 2015 pääsylippukilpailu, villein voitt...

Categories: kaupallinen yhteistyö, Yleinen

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.



julkaisee remontti- ja kotiaiheisia blogikirjoituksia, artikkeleita ja tutkimuksia. Miten suomalaiset remontoivat? Ketkä Suomessa remontoivat? Julkaisemme ajankohtaisia kirjoituksia liittyen remontoinnin uusiin tuuliin ja trendeihin.

Lue lisää tästä

Suosituimmat

  • 5 tapaa toteuttaa sisäportaat
    5 tapaa toteuttaa sisäportaat
  • Joulun DIY-ideat – Luo tunnelmaa tekemällä itse
    Joulun DIY-ideat – Luo tunnelmaa tekemällä itse
  • Kasvikatto – Ekologinen ja kestävä valinta katolle
    Kasvikatto – Ekologinen ja kestävä valinta katolle
  • 500 € remonttirahaa voittanut Markus: “Kotona on odottamassa auton latauspaikan kiinteä asennus sekä silikonien vaihtoja”
    500 € remonttirahaa voittanut Markus: “Kotona on odottamassa auton latauspaikan kiinteä asennus sekä silikonien vaihtoja”
  • Uusi rakentamislaki 2025 – Mitä voi rakentaa ilman rakennuslupaa?
    Uusi rakentamislaki 2025 – Mitä voi rakentaa ilman rakennuslupaa?
  • Luova, ainutlaatuinen ja värikäs sisustus – Näin luot persoonallisen kodin
    Luova, ainutlaatuinen ja värikäs sisustus – Näin luot persoonallisen kodin
  • Saunan hoidon ABC, näin pidennät saunasi ikää
    Saunan hoidon ABC, näin pidennät saunasi ikää
  • Suunnitteletko paljun asennusta omalle pihallesi? Ota huomioon nämä seikat!
    Suunnitteletko paljun asennusta omalle pihallesi? Ota huomioon nämä seikat!
  • Sälekaihtimet – Tutustu erilaisiin vaihtoehtoihin
    Sälekaihtimet – Tutustu erilaisiin vaihtoehtoihin
  • Kotitalousvähennys pienenee vuonna 2025 – Nyt kannattaa remontoida!
    Kotitalousvähennys pienenee vuonna 2025 – Nyt kannattaa remontoida!

Copyright © 2025 · Genesis Sample Theme on Genesis Framework · WordPress · Log in

Urakkamaailma

Löydät helposti tekijän remontillesi. Tunne urakoitsijasi Urakkamaailman avulla. Kilpailuta remontti ja säästä rahaa sekä aikaasi. Urakkamaailma on Suomen johtava palvelu löytää urakoitsija ja on maksuton käyttää.

Remontti edessä?

  • Ilmoita kotiremontti
  • Ilmoita taloyhtiöurakka
  • Ilmoita toimitilaremontti
  • Remonttien hinnat
  • Urakoitsija hakemisto

Urakoitsijalle

  • Uusimmat kohteet
  • Rekisteröidy
  • Toimintamalli
  • Käyttöehdot

Lue myös

  • Tilaajavastuu
  • Luotettavuus
  • Remonttien yleiset sopimusehdot
  • “Tarina Urakkamaailmasta”

Yhteystiedot

  • Asiakaspalvelun yhteystiedot:
    urakkamaailma@urakkamaailma.fi
  • Mainostajalle
  • Tietosuoja


MENU
  • Urakkamaailma.fi
  • Tietoa
  • Remonttien hinnat
  • Urakoitsijalle
  • Ilmoita remontti