Pienen tilan sisustaminen voi olla vaikeaa, etenkin jos tila on pohjaratkaisultaan hankalan mallinen, jopa epäkäytännöllinen. Pientä tilaa voi kuitenkin saada huomattavasti viihtyisämmäksi muutamilla muutoksilla ja sisustusratkaisuilla. Keräsimme tähän artikkeliin muutaman vinkin kuinka pienen tilan voi muuttaa tehokkaaksi ja nätiksi kodiksi tai tilaksi toimia.
Pinnat kuntoon
Pintojen ehostuksella on suuri vaikutus etenkin pienen tilan yleisilmeelle. Seinien tai sisäkaton maalaaminen antaa tilalle aivan uudenlaisen ilmeen. Valkoinen on aina varma valinta tuomaan valoisuutta ja tilan tuntua. Yksi kontrastiseinä maalaamalla tai tapetoimalla, voi saada tilasta jo täysin erinäköisen.
Uuden parketin tai laminaatin asentaminen muuttaa tilaa täysin, mutta pelkästään esimerkiksi parketin hiominen ja lakkaaminen antaa parketille uuden elämän pienellä budjetilla.
Muista myös pienet yksityiskohdat!
Huolla tai tarvittaessa vaihda pistorasiat, valokatkaisimet sekä palohälyttimet kuntoon. Pienilläkin muutoksilla on suuri vaikutus lopputulokseen.
Lue tästä lisää vinkkejä pintaremonttiin.
Säilytysjärjestelmät
Pienessä tilassa pitää ottaa huomioon mahdollisten säilytysjärjestelmien käytännöllisyys ja toimivuus. Kaapistot, lipastot ja laatikostot ovat kätevä säilytyspaikka tavaroille, joita et halua laittaa esille. Pidä tavarat kuitenkin hyvässä järjestyksessä esimerkiksi pienempien laatikoiden sekä rasioiden avulla, näin helpotat tavaroiden löytämistä ja laatikoiden siivousta. Keittiöremonttia suunnitellessa kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota säilytystilojen älykkäästi suunnitteluun.
Pienessä tilassa ei kuitenkaan kannata säilyttää liikaa tavaroita, vie siis ylimääräiset varastoon!
Valaistus
Huolehdi että tilassa on riittävä valaistus. Pieni tila näyttää helposti vieläkin ahtaammalta mikäli siellä ei ole riittävästi valoa. Suosi luonnonvaloa niin paljon kuin mahdollista, älä siis hanki liian pimentäviä ja tummia verhoja.
Jos sisustusbudjettisi on isompi, kannattaa harkita vaikka LED-valojen upottamista kattoon tai seinälle. Muista, lampun asentamista suuremman sähköasennuksen suorittaa aina ammattimies, oman turvallisuutesi takia.
Valitse värimaailma
Pienen tilan sisustus kannattaa aloittaa värimaailman valitsemisesta. Muutaman pohjavärin, sekä yhden tai kahden kontrastivärin valitseminen helpottaa värimaailman luomista. Liian monen eri värin käyttäminen sisustuksessa voi luoda pieneen tilaan sekavan ja rauhattoman vaikutelman. Liian tummien värien valitseminen pinnoille voi saada tilan näyttämään pienemmältä sekä pimeämmältä. Vaaleat värit usein taas saavat tilan näyttämään suuremmalta ja avarammalta.
Yksinkertainen on kaunista
Älä ahda pieneen tilaan liikaa sisustuselementtejä tai kalusteita. Kohenna pienen tilan yleisilmettä vain muutamalla yksityiskohdalla, jolloin tilasta ei tule liian täyden näköinen. Yksinkertainen on usein kaunista.
Inspiroidu sisustuskuvista lisää täältä.
Mitä mieltä olit sisustusvinkeistämme? Kerro kommentoimalla omat käytännölliset sisustusvinkkisi.
Vastaa